sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Heip!

Moikka! Avasin tän blogin nyt, vähän alle vuoden jälkeen. Tässä on tapahtunut vaikka ja mitä, Adi vaihtoi kaksi kertaa tallia, ja myöskin omistajaa:( Sain myös ihanan uuden koiran pennun, Jaden<3 Mutta sitten vanha koiramme Retu jouduttiin lopettamaan. Kävin ratsastustunneilla, vuokrasin hevosta ja tällä hetkellä liikuttelen Karlosta, Nelliä ja Daisya<3

Teen myös mahdollisesti joulukalenterin blogiin, mutta en välttämättä joten ideoita saisi heittää;P

<3Julia

perjantai 29. tammikuuta 2016

Instagram

Moikka! En blogiin ole nyt kirjoitellut... Mutta instaan postaan melkein joka päivä joten tässä mun ja Adin insta tili, jos jotain kiinnostaa:P

@julia_ja_addi

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kuulumisiaja tämän päivän talleilu!

Moikka! Pahoittelen paljon, sillä en ole yksin kertaisesti vain kerinnyt kirjoittamaan postauksia. Kokeita on ollut paljon, ja olen yrittänyt saada muutakin elämää kuin talli ja koulu :`D Meillä huomenna ruotsin koe ja ensiviikolla kolme muuta koetta..Tänään koulupäiväni aikana Adi klipattiin. Eli sille klipattiin "paksu raita".
     Tallilla otimme pari kuvaa äiten kanssa. Tuli ihan hyviä kuvia=D Kentällä tunnustelin miltä Adi tuntui tänään. Poni oli raipas ja pirteä. Mutta samalla myös laiska. Kulmat menivät hyvin. Adi ei painanut päällä ohjille vaan käytti kunnolla voimaa! Poni kuunteli hyvin, jartutti ja myös kiihdytti pyytäessäni. Päivän "aiheena" oli ympyrät, oma istunta, istunnalla hallitseminen ja laukan työstö.

Laitan loppuun vielä muutaman kuvan! :D


torstai 27. elokuuta 2015

Keskiviikkona 26.8

Tänään tallilla menin ihan perus treenin. Adin sain tänään heti alussa kuulolle. Aiheena tänään oli kulmiin ratsastus, ympyrät, siirtumiset sekä polkeminen. Haluan saada Adin polkemaan kunnolla, sillä sillä ei ole lihaksia juuri ollenkaan takana.

Aloitin ihan perus ympyröillä, esim.käynnissä lyhyen sivun keskelle, ja siitä raviin nosto. Sitten ravissa ympyrä. Sain Adin polkemaan kunnolla. Ja se oli myös hyvin kuulolla. Harjoiteltiin myös semmoista jännää pysähtymistä, että ei vain lasketa raville vaan Adi tavallaan vetää ilmaa sisään ja pyöristäisi selkäänsä laskun aikana. Adi oli oikein reipas ja kuuntelevainen eilen. Se totteli kaikkia pyyntöjäni tarkkana :`D  Tässä harjoitus selkeämpänä!


Tästä postauksesta ei nyt kauhean pitkä tullut, mutta kuitenkin :P



tiistai 25. elokuuta 2015

Esteitä!

Moikkelis mooi! Anteeksi että en ole pitkään aikaan kirjoitellut, mutta jostain syystä inspiraatiota ei ole löytynyt. Mutta nyt itse asiaan!

Tänään (tiistaina) hyppäsin Adilla. Esterataani kuului viisi estettä, yksi okseri ja neljä pystyä.
Tallin puoleisella sivulla oli sarja, johon kuului okseri ja pysty, toisella pitkällä sivulla oli myös sarja jossa oli kaksi pystyä. Lisäksi yhdessä kohtaa oli este, jota en osaa selittää, joten näette sen kuvasta!

Tässä itse este rata!
Nyt itse ratsastukseen. Alkuun Adi "kävi" hitaalla, eli löntysteltiin alkukäynneillä. Kentällä piristyttiin vähän, ja Adi alkoi kuuntelemaan apujakin vähän enemmän :D Oikeaan kierrokseen kaikki sujui suhteellisen hyvin, ,utta vasen kierros oli jäykkä. Kun olin laukkaillut ja ravaillut aloin menemään tätä harjoitusta.

Harjoitus

(Nuo A, B, C, & D ova noita tolppia, unohdin kirjata ne) Tässä tehtävässä ideana oli että kireeän tolpat ja vaikka puomi on vinossa niin hevonen pysyy suorassa. Adi onnistui mielestäni tästä tehtävästä suhteelisen hyvin, sillä se ei kiemurrellut yhtään mennessä puomille. Tätä tehtävää menin ravissa ja laukassa.
Ekat hypyt tulivat tälläisellä esteellä.
Ensimmäiset hypyt ennen rataa hyppäsin puomi ristikko puomi. Se on mielestämi hyvä verryttely "sarja". Adi meni hyvin, ei kiemuttellut. Mutta kun oltiin pari kertaa tultu niin askel osui huonosti niin puomi tuli mukaan ja tuli kielto. Silloin esteestä muuttui pelottava. Mutkitellen sille tultiin useampaan otteeseen, mutta sitten Adi ymmärsi että ei se este nyt niin pelottava ole :`D

Esteet menivät hyvin, mutta eka rata oli sellainen että Adi kyttäsi koko ajan esteitä ja himmaili niille. Mutta sitten poni syttyi ja alkoi innostumaan :D